Ostan junalipun ihmiseltä aina, kun mahdollista. Call me oldfashioned, mutta minusta on jotain inhimillisesti tärkeää siinä, että asiointiin kuuluu ihmiskontakti. Siksi olen omalla toiminnallani halunnut pitää sen mahdollisuutta yllä. Käytännössä se on tarkoittanut tarkoittaa taistelemista ajan henkeä vastaan.

Otsikossa voisi lukea myös, että arvostan henkilökohtaista palvelua, mutta viime kädessä nuo kolme kirjainta ovat tässä tapauksessa tarpeettomia, joten jätin ne pois. Internetistä en ole koskaan ostanut junalippua. Kaikissa asioissa en varmasti ole näin "mallikelpoinen", mutta pääsääntöisesti suosin pieniä liikkeitä*. (Itsenäisten kauppiais-käsityöläisten tarjontaa voisin tarvitessani hyödyntää enemmänkin. À propos, liikkeiden lisäksi huomion voi tosiaan kiinnittää myös valmistajien kokoon.) Harvinaiset tietotekniikkahankintani lienevät poikkeuksia säääntöön, joskin niissä taidan enimmäkseen olla ostanut käytettyä. Tämä ilmiö ei otsikosta huolimatta kuitenkaan ole yksin sankarikuluttajan vallassa.

*) Mitä suurempi kauppakeskus, sen vähemmän se työllistää, kuuluu talouden sääntö. Siksi uudet kauppakeskukset eivät tuo uusia työpaikkoja, vaan vähentävät niitä.

Vaikka olen jo pitkään tiennyt, että tämä on tulossa, tekee se minut silti surulliseksi. Se on kuvaava ja helposti ymmärrettävä esimerkki siitä, kuinka yhteiskunnassamme suunnitellusti teemme ihmisiä "tarpeettomiksi", ilman, että kuitenkaan yhteiskuntana olisimme varautuneet sosiaalisesti ja henkisesti tukemaan niitä ihmisiä, jotka pudotamme tyhjän päälle.

Meillä Suomessa tämä tyhjän päälle pudottaminen ei (vielä) tunnu yhtä konkreettisesti menetettynä tulevaisuudenuskona ja luottamuksena kuin Etelä-Euroopassa.

EDIT muutamaa kuukautta myöhemmin, 3.12.2012: Pitkissä kantimissa on tarpeettomaksi tekeminen, mutta kuitenkin säälimättömänä "kehitys"-suuntana. :-(

Ilmiö on silti sama. Monessa tärkeässä suhteessa "me" olemme samassa veneessä kuin "ne". Kreikkalaiset ja espanjalaiset. Veronkiertäjät. Ihmiset.