Vaatehankintojen vastuullisuus on kuulemani mukaan yleinen kompastuskivi. Monet ovat sanoneet tai kirjoittaneet, että vaikka pyrkisikin vastuullisiin valintoihin, vaatteissa se on poikkeuksellisen hankalaa: joko puuttuu tietoa, tai vaikka sitä olisikin, puuttuu tarjontaa. Itse olen metsästänyt fiksuja housuja, joiden tuotannossa olisi huomioitu muutakin kuin väliportaat, kauppa, ja - hyvässä lykyssä - asiakas.
Aiemmin olin siinä käsityksessä, että reilun kaupan tai luomuviljellystä puuvillasta on saatavilla lähinnä yksinkertaisia, vähän kotikutoisen oloisia vaatteita (etenkin, jos kyse on housuista), tyyliä "riihihousut". Aiemmin niin varmasti olikin. Ei siinä mitään, sellaiset rennotkin housut ovat varmasti oikein mukavat, mutta jos ei aivan välttämättä halua näyttää siltä, että on pysyvästi kesälomalla, muutkin vaihtoehdot ovat tervetulleita.
*
Olinkin varsin ilahtunut, kun sain tietää, että siistejä miesten housuja nykyään tehdään myös reilun kaupan periaattein tuotetusta ja kaupatusta puuvillasta - vieläpä samassa yrityksessä, jonka valmistamien housujen laadun olin jo aiemmin todennut erinomaiseksi. Nyt olen tuplasti tyytyväinen kahden ensimmäisen reilun kaupan housuparini omistaja!
Näitä tekee saksalainen Meyer, jolla on myös Suomessa melko kattava jälleenmyyjäverkosto. Sivustolta löytyvät myös perusmainostiedot yrityksen reilun kaupan ja sosiaalisista lupauksista. Tämä kaikki ei välttämättä ole paljon, mutta silti enemmän kuin useimmilla vaatevalmistajilla.
Kaikilla jälleenmyyjillä ei välttämättä liene myynnissä juuri reilun kaupan mallistoon kuuluvia housuja, mutta ainakin periaatteessa niitä voi löytää lähes pariltakymmeneltä paikkakunnalta Suomessa. Valkoisia läiskiä jälleenmyyjäkartalla ovat kuitenkin toistaiseksi Kuopio ja - hieman yllättäen - Helsinki. Jos siis siellä nyt jokin kuopiolainen tai pääkaupunkiseutulainen herrainvaatehtimo on kuulolla, niin tässä on hyödyntämätön markkinarako tarjolla!
Ja niille muillekin kaupoille, kyllä näitä reilun kaupan housuja kehtaa esitellä, myös laadun puolesta. Vaikka housuissa roikkuukin jo reilun kaupan lappu, sen lisäksi voi hyvin laittaa pienen mainoskyltin housutelineen päälle tai päätyyn, jotta asiakkaat paremmin löytävät uuden tuoteryhmän.
*
Omat uudet housuni ovat tummanharmaat sekä vähän kevyemmästä kankaasta tehdyt sinertävänharmaat (kuvassa mitä ilmeisimmin keskellä). Kuvan laidalla olevien farkkujen tarina onkin sitten toinen - ne ovat kuluneet puhki, mikä on toki yksi syy siihen, että uusille housuille oli taas tarvetta.

Värit eivät ole niitä, jotka ensimmäiseksi olisin valinnut, mutta "pitkää" ja suht. hoikkaa kokoani oli reiluna saatavilla vain muutama vaihtoehto. Sitä paitsi vaihtelu virkistää - molempia värejä voin kyllä käyttää, vasemmanpuoleiset menevät asiallisina housuina ja oikeanpuoleiset farkkujen sijasta. Jos vielä kolmannet samaa kokoa löydän vaalean hiekanvärisinä, jota ensisijaisesti lähdin hakemaan, tullen taas housujen puolesta tovin toimeen. Täytynee soitella vielä muutamalle jälleenmyyjälle.
*
Jälleenmyyjiä on ainakin seuraavilla paikkakunnilla:
Turku, Pori.
Tampere (2), Hämeenlinna.
Lahti (2), Anjalankoski, Kotka (2).
Jyväskylä (2), Mikkeli, Lappeenranta.
Joensuu.
Seinäjoki, Tuuri.
Oulainen, Oulu (3), Kemi, Rovaniemi.
Vaikuttaisi siltä, että toistaiseksi parhaat edellytykset pukeutua reilun asiallisesti on oululaisilla herrasmiehillä. Yllä olevasta jälleenmyyjähaun linkistä löytyvät tarkemmat yhteystiedot.
*
Tiesitkö muuten, että Reilun kaupan edistämisyhdistyksellä on myös tuotehaku, joka kattaa kaikki reilun kaupan tuoteryhmät. Reilun kaupan puuvillatuotteista esimerkiksi hakusanalla "housu" löytyy 36 vaatetta - pääasiassa pyjama- tai college-housuja sekä yhdet naisten caprit - ja vaikkapa reilun kaupan asusteita - pääasiassa laukkuja ja kasseja sekä jokin kaulahuivi - taas löytyy 42 erilaista.
En tietysti tarkoita, että pitäisi heti rynnätä ostamaan näitä vain siksi, että ne ovat reiluja, mutta jos jollekin on tarvetta, on mukava tietää, että reilun kaupan valikoimat ovat monissa tuoteryhmissä (vaikka, kuten todettua, eivät vielä kaikissa) jo yllättävänkin laajat.
Leave a comment
Hide subcomments